Suomenhevoskeskus Loimihaka on perustettu v. 2004. Sitä ennen sisarukset Saana ja Leena Hakala (nyk. Kalalahti) pyörittivät 7 hevosen tallia Paimiossa. Leenan muutettua Ypäjälle, jonne lopulta rakentui kuuden hevosen talli, palasi sisarusten aatokset uudelleen yhteisen tallin pitämiseen. Haku oli päällä Turun seudulla, mutta kun Loimaalle tuli hevostila myyntiin alkuvuodesta 2004, se oli menoa!
Loimaa onkin osoittautunut oikein mukavaksi paikkakunnaksi asua ja elää myös hevosyrittäjänä. Ystävällinen naapurusto, hienot maastoreitit ja mukavat taukopaikat olivat enemmän, kuin uskalsimme edes toivoa. Sijainti on myös edullinen niin valmennus- ja kisamatkoja kuin ratsastustunti- ja maastoratsastusretkien asiakkaita ajatellen.
Keskitimme toimintamme suomenhevosiin, joissa sama yksilö voi taipua niin tuntihevoseksi, maastoratsuksi kuin valjakkohevoseksikin. Halusimme pitää tason laadukkaana ja siksipä Loimihaan hevoset ovat aina huolellisesti koulutettuja ennen kuin tulevat asiakaskäyttöön. Hienot puitteet halusimme myös hyötykäyttöön ja alusta saakka olemme toimineet erilaisten tapahtumien, kilpailujen, näyttelyiden ja kurssien järjestäjinä.
Hyvistä puitteista saavat nauttia myös vakioasiakkaamme ratsastustunneilla ja valjakkoajossa – tunnit ovat suurella kentällä ja talviaikaan maneesissa. Valjakkoajoa palvelee hiekoitettu nurmikenttä ja kilometrin valaistulla radalla voi liikuttaa hevosia niin ajaen kuin ratsainkin. Myös yksityishevosten omistajille tarjonta on monipuolinen ja hevosten hoito asiantuntevaa.
Loimihaan henkilökunta |



|
|