Karamilla eli Karkki siirtyi Loimihaan omistukseen palveltuaan jo aiemmin yksityishevosena opetuskäytössä ja maastoretkien ratsuna.Syksyllä 2011 Karkki muutti Metsäkylän tallille Turkuun.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Lilli on rehellinen, rauhallinen ja toimiva harrastehevonen niin ratsain kuin ajaenkin. Se toimii hyvin sekä kentällä että maastossa yksin tai porukassa.
Lilli sopeutuu hyvin laumaan ja välttelee kinasteluja tarhassa.
Ennen muuttoaan Loimihakaan Lilli on ollut lähinnä joutoheppana kasvattajallaan.
Lilli löysi joulukuussa 2010 ihanan kodin Koskelta, jossa myös sen helmikuussa 2011 syntynyt tammavarsa tulee saamaan pysyvän kodin.
|
|
Lue lisää...
|
|
Ffindir Sweet Pie s. 2009, ( Brudvik Dewin 10WD x Ynysgerwyn Rosina), Lupaava welsh cob neitonen, joka on saanut Hippoksen näyttelystä 40 pistettä ja 9 p. ravista ja tyypistä.
"Nappula" on järkevä käytöseltään, matkustaa hyvin, osaa kulkea ohjasajossa mallikkaasti ja on myös irtohypännyt. Ratsutus on aloitettu ongelmitta ja mm. selkään nousu sujuu kuin konkarilta. Suvultaan Nappula on Suomessa hieman harvinaisempaa linjaa, joten sillä on tulevaisuutta ehdottomasti myös jalostuspuolella.
Maaliskuussa 2012 Nappula löysi uuden kodin Nokialta.
|
|
Werttiina eli Veera tuli Loimihakaan toukokuussa 2009 vähän vahingossa, kun päädyimme ostamaan asuntoauton ravimieheltä, jolla oli kiltti tamma tarjolla, josta ei tullut juoksijaa.
Veera palveli erinomaisesti Loimihaan opetushevosena ja valjakkoahevosena loppukesään 2011 saakka. Päädyimme myymään sen yksityiskäyttöön, että se voisi edetä pidemmälle kisahevosena.
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Lissy on kiltti sekä käsitellä että ratsastaa, kunhan vaan muistaa, että poni toimii hyvällä eikä pahalla. Omaa myös pomo-otetta ja ponimaista luonnetta sekä älyä :)
|
|
Lue lisää...
|
|
Nuppu on söpö kuin ruusunnuppu ja ollut ihan pienestä pitäen seurallinen ja eloisa. Tästä pirtsakasta tammasta kuullaan varmasti vielä niin näyttelykehistä kuin kilpailuistakin.
Nuppu muuutti uuteen kotiinsa helmikuussa ja on kuulemma oikein rohkea ja reipas. Onnea Nupulle ja uudelle omistajalle!
|
|
|
Hippa tuli Loimihakaan keväällä 2010 perusratsastettuna, mutta isomahaisena - pihatossa kun oli ollut siihen saakka.
Ne, jotka oppivat tuntemaan Hilun eli Hildurin, tunnistavat Hipassa samoja piirteitä, eikä ihme; Hippa on Hilun tytär.
Hippa tomi mukavasti koko kesän 2010 maastoratsuna ja syksymmällä myös opetushevosena, mutta kenties maneesin pieni koko aiheutti talven mittaan harmitusta Hipalle.
Nyt Hipalle päätettiin antaa lisäaikaa totutella opetushevosen rooliin ja se muutti takaisin kotipihattoonsa. Kenties se vielä jonain päivänä palaa Loimihakaan, kun on ikää ja viisautta ehtinyt karttua lisää.
|
|
|
Hilu oli monen Loimihaassa käyneen ratsastajan lemppariheppa. Nyt Hilu on siirtynyt vihreämmille niityille ja katselee sieltä, miten tyttärensä Hippa ja Helga pärjäilevät Loimihaassa
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Eemeli on hurmaava liinakko, josta joku saa vielä monipuolisen harraste- ja kilpahevosen lajiin kuin lajiin. Eemeli etsii aprhaillaan uutta kotia, joten soittele, jos kiinnostuit!
|
|
Lue lisää...
|
|
|
Liekki on perinyt äitinsä Tirpun maltillisen luonteen ja isänsä upeat liikkeet.
Liekki muutti kesän alussa Ruotsiin Mowitzin perheen silmäteräksi aivan ihastuttaviin maisemiin swb-varsan kaveriksi. Tulevaisuudessa olemme luvanneet auttaa Liekkiä löytämään itselleen sopivan sulhasen täältä koti-Suomesta.
|
|
Lue lisää...
|
|
Rouva H päätyi siitostamman puuhista meille suosituksi maastohevoseksi ja opettavaiseksi, toisinaan hieman hätäiseksi opetushevoseksi. Maastossa Holkitar ei turhia hötkyillyt vaan ylittää ojatkin kävellen. Kooltaan Holkitar oli tallin suurimpia, n. 164 cm, mutta toimi silti mielellään myös pienimpienkin ratsastajien ratsuna.
Elokuun 18. päivä 2011 Holkitar siirtyi vihreämmille laitumille etujalkaan tulleen vamman takia.
Holkitar varsoi 2010 hienon orivarsan oriista Jämpti. Poika on järeää tekoa luustoltaan ja hienon ryhdikäs ja sitä paitsi aivan ihanan seurallinen luonteeltaan - kookas ja upea poika...Nimekseen varsa sai Loimihaan Hotilas.
|
|
Lue lisää...
|
|
Hilskettä on Leenalla ja Saanallakin kiittäminen koko urakehityksestä,
sillä alkutaival sen kanssa oli raskas ja koetteleva. Sen jälkeen onkin
sitten suurin piirtein kaikki projektit tuntuneet helpoilta.
Hankimme Hilskeen sen ollessa 7-vuotias ja silloin sillä oli vain yksi
vaihde - lujaa eteenpäin! Muutaman miljoonan puolipidätteen jälkeen
siitä kuitenkin kehkeytyi oivallinen harrasteratsu, joka kunnostautui
monesti nopeana uusijana esteradoilla voittaen ja
sijoittuen estekorkeuksissa 80-100cm. Kouluratsastus ei varsinaisesti
koskaan ollut Hilskeen laji, mutta harrasteluokkia kenttäratsastuksessa
sillä kyllä on menty.
Vasta Hilskeen oltua 17-vuotias sille löytyi sen omin laji -
valjakkoajo. Hilskeestä kehittyi nopeassa tahdissa huippunopea
maratonhevonen, joka voitti ja menestyi niin yksikkönä kuin parinakin
tyttärensä Hilma-Liinan kanssa kansallisella tasolla Hannu kuskina ja
Leena groomina. Ikävä kyllä ikä alkoi tulla vastaan, vaikkakin Hilske
vielä 20-vuotiaanakin kilpaili upeassa kunnossa.
Loppu-uransa eläkeläishevosena se vietti Pinnasen perheen hyvästä hoidota nauttien, mutta lopulta Hilske päätettiin laskea viehreämmille laitumille huhtikuun alussa 2012 korkean 26 ikävuoden saavutettuaan.
|
|
Lue lisää...
|
|
Hotko ostettiin meille säälistä aliravittuna ja pahoinpideltynä. Sillä
on 54 ravistarttia alla, joten yhteislaukkapätkät maastoretkillä eivät
tulleet kysymykseen, radalla laukkaamisesta puhumattakaan.
Saana haaveili tästä upealiikkeisestä ruunasta itselleen
koulukisahevosta, mutta traumaattiset kokemukset radoilta tulivat aina
sen mieleen kilpailutilanteissa.
Niinpä Hotkosta tuli hyvä ja suosittu
opetushevonen tunneillemme. Kun tämän hevosen kyydissä osasi istua
harjoitusravissa, alkoi olla melko hyvä ratsastaja!
Huhtikuussa 2012 tuli Hotkolle kilometrit täyteen. Takapolvet ja selkä vaivasivat sitä jo pidemmän aikaa ja niinpä Hotko pääsetttiin kivuistaan ja lähetettiin vihreämmille laitumille yhdessä Hilskeen kanssa.
|
|
Lue lisää...
|
|
Pätkis, ”Pöksä” on hienoluonteinen ori ja leppoisa velikulta, joka toimii erinomaisesti kisahevosena niin valjakkoajossa kuin kouluratsastuksessakin. Sen lisäksi se on ollut monen uuden valjakkokuskin opetushevosena ja nauttii myös maaastoretkillä vetohevosen tehtävästään.
Tulevaisuudessa Pätkis tullaan varmasti näkemään monissa koulukisoissa uuden omistajansa Liisan ratsastamana. Ratsukolla on kovat tavoitteet ja he valmentautuvat aktiivisesti.
|
|
Lue lisää...
|
|