TOIMINTA Tulosta
Loimihaan perustoimintaan kuuluvat ratsastustunnit, joita on maanantaista perjantaihin 2-3 tuntia illassa. Lisäksi meillä on koko Suomenkin mittakaavassa tarjolla harvinaista herkkua, kun voimme tarjota asiakkaillemme valjakkoajo-opetusta osaavilla valjakkohevosilla hyvissä olosuhteissa.

Toimintamme on enenevässä määrin keskittymässä harrastetallitoiminnan lisäksi nuorten hevosten ajokoulutukseen ja valjakkohevosten valmennukseen. Onhan tallissamme kolme kansainvälisissä kisoissa kisaavaa kuskia ja koko henkilökunnalla  valtava rutiini toimia erilaisten ja eritasoisten valjakkoajohevosten parissa. Lisäksi pystymme palvelemaan valjakkoajosta kiinnostuneita asiakkaitamme vaunu- ja valjasasioissa. Tuomme maahan huippulaatuisia vaunuja ja valjaita niin harraste- kuin kilpailukäyttöönkin.

Mahtavat maastot ja hyvät reitit antavat meille mahdollisuuden toteuttaa myös eripituisia maastoretkiä ryhmille ympäri vuoden.

Tallimme yhteydessä toimiva ratsastusseura Loimaan Urheiluratsastajat on pieni ja pippurinen seura, jonka voimin Loimihaassa järjestyy vuosittain useat kilpailu- ja näyttelytapahtumat ja ne piirtävät monelle hevosystävälle Loimaan Suomen kartalle.


"OMA HEPPA"-JÄRJESTELMÄ
Haluaisitko olla kuin hevosenomistaja aina viikonloppuisin?
Voisit ratsastaa valvotusti, mutta itsenäisesti tunnin tai pari aina perjantaista sunnuntaihin. Hoitelisit hevosta kaikessa rauhassa kuin omaasi. Toisaalta arjen kiireisinä päivinä sinun ei tarvitsisi rynnätä tallille. Myöskin normaalit hevosenomistajan velvollisuudet, kuten lääkintä ja kengitykset jäävät pois huolistasi.
Nyt tämä kaikki on mahdollista - katso "Oma heppa"-päivät sivulta lisätietoa ja ota yhteyttä!



MEIDÄN TALLIN TAVAT:
 
  • Talli on hevosten koti -anna hevosille kodissaan oma rauha
  • Jos haluat tutustua talliin ja sen asukkeihin, pyydä henkilökuntaa oppaaksesi, tulemme mielellämme! (Älä mene karsinoihin ilman lupaa)
  • Käytä aina kypärää ratsastaessa ja mielellään myös hevosta kuntoon laittaessasi
  • Käytäthän vain ratsastukseen soveltuvia jalkineita (ei lenkkareilla)
  • Toimi hevosten kanssa rauhallisesti
  • Pyydä apua, jos et osaa tai tiedä jotain
  • Sido hevonen aina kiinni karsinassa, kun hoidat tai laitat sitä kuntoon ja puhdista kaviot karsinassa
  • Jos hevonen on hikinen tunnin jälkeen, kysy henkilökunnalta loimituksesta tai muista hoitotoimenpiteistä
  • Kerro meille, jos löydät hevosen kunnosta tai varusteista jotain huomautettavaa
  • Liity Loimaan Urheiluratsastajiin! Saat vakuutusturvan ja paljon muita jäsenetuja!
  • Mikäli et ole minkään ratsastusseuran jäsen, kysy henkilökunnalta SRL:n Green Card- vakuutuksesta
  • Lue turvallisuuskansiomme, jonka löydät sisääntulon ilmoitustaulun edessä olevalta pöydältä
  • Joustoa polviin ja hymyä huuliin niin kaikki sujuu parhain
  • päin!
Image

Image

Image

Image

Image

Image